En ookaan näemmä vähään aikaan postaillu mitään. Viikonloppuna olin mummilassa siivoilemassa, koska sunnuntaina mummilassa pidettiin kinkerit. Eli siis sinne kokoontuu kylästä porukkaa ja esim. rippikoululaisten läksyjä kuulustellaan sit siellä jne. Lisäks kävin moikkaamassa serkkuani Eveä, joka asuu mummilan vieressä. Lauantaina illalla Toni tuli meille sit yöks. Mitäs muuta. Minecraftiin tuli taas uus päivitys ja sain viimeinkin mun serverinkin päivitettyä siihen, joten nyt oon aika paljon pelaillu sit siellä. Lisäks liityin eilen Steamiin (ns. pelikirjasto) ja sit sain kaverilta lahjaks Terrarian ja Section 8 Prejudice -nimisen pelin. Terrariaa oon himoinnu jo pidemmän aikaa ja eilen menikin aika sit yöhön asti sitä pelaillessa.
Mummilassa olin siis lauantaina, jolloin ois ollu myös kuva tunnissa -päivä, mut tämän enempää en sit jaksanu kuvailla. Tuli kuvailtua mm. kelloa aamulla ennen seitsemää kun lähettiin mummilaan, sit mummilan koira ja mummin leipomat pullat pääsi kuvaan, kuten myös nälkäinen orava, joka kävi hakemassa ruokaa pappan rakentamalta ruoka-automaatilta. Sit sain omakseni mummin vanhan Quartz -merkkisen kellokaulakorun ja halusin sen siitä huolimatta, että lasipinta kellon päältä on rikki eikä näin ollen myöskään kellokaan pysy enää ajassaan. Lisäks sain Heli Laaksosen Sulavoi -runokirjan, tykkään hänen murrerunoistaan kovasti, varsinkin kun itsekin puhun sitä murretta jonkun verran, kun mummila, sukulaiset ym. on sillä murrealueella.
Tässä taas vähän herkuttelua! Ja mun kuutiokynttilät sulaa aina lyhtyyn tolleen kivasti, että ne on helppo vaan ottaa yhtenä neliöruutuna sieltä pohjasta irti... :---D Niin ja sit tässä kollaasissa on myös päivän asua viime viikolta. Toppi, t-paita ja farkkulegginssit on H&M:stä, yli-ihana pöllökoru Seppälästä ja musta neuletakki Stradivariuksesta Madeiralta.
Lisäks oon kuunnellu iTunesista Jussi Selo & Neferneferneferin uusinta levyä ja mun on niin pakko saada se! En kuitenkaan iTunesista tahdo ostaa vaan haluun ihan sen levyn fyysisenä itelleni. Lisäks ootan jo innoissani Heli Kajon levyä, joka ilmestyy nyt keväällä! Single Jos mä kuolen nuorena on jo julkaistu ja Toni osti sen mulle iTunesista lahjaksi. (Joo en tiie miks ihmiset lahjoo mua kun ei mulla oo ees synttärit tai mitään muutakaan... :---D) Btw Heli Kajo on mukana myöskin siinä uudessa Iholla -sarjassa. (---:
Päivän menuna mulla oli kalapuikkoja ja munakasta basilikalla maustettuna + iso sämpyläkerrosleipä ja jälkkäriks weetabixmyslibanaanimustikkajukurttimössöä + lisäks vedin vielä kaks paahtista ja miniporkkanapussin. Ja kaiken lisäks mulla ei ees ollu mikään kauhee nälkä. :---D
Nyt oon niin ähkynä et en taidakaan vielä tänään alotella kokeisiin lukua vaan tyydyn pelaamaan loppuillan Terrariaa. 8) Ja vielä pikkusena valaisevana infona, Terraria on siis 2011 julkaistu indiepeli, vähän kuin Minecraft 2D -muodossa. Ja Minecraft on myös indiepeli, jossa pointtina on rakennella kaikennäköstä vain mielikuvitus rajana.
Terrarian virallinen trailer



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Lilja 18 years
Canon EOS 550D + 18-55mm + 75-300mm
Pentax K200D + Tamron 18-200mm
Photoshop Elements 4.0, Photoshop CS6
PhotoFiltre, Picasa 3, Pixlr-o-matic